Aprillipäivän huumaa

Ihanaa huhtikuuta juuri Sinulle blogini seuraaja! Kevät ja huhtikuu ovat saapuneet ja huhtikuunhan aloittaa aina se niin ihana aprillipäivä. Oletko sinä jo tullut aprillatuksi?

Herättyäni selasin puhelintani ja törmäsin oitis uutiseen, jossa iskelmälegenda Danny on tulossa jälleeen isäksi ja häitäkin tullaan tanssimaan syksyllä. 83 -vuotias Danny on kuuluisa naisjutuistaan, mutta tulevan morsiamen nimeä ei vielä kerrottu. Tämä lienee ainakin aprillipila.

Lisäksi törmäsin uutisiin Australian pölyisestä  myrskystä johtuvasta punaisesta taivaasta ja Yhdysvalloistakin löytyi punaista vettä puroista. Myös iranissa olisi meri puuttunut punaiseksi, ilmeisesti kyseessä ei ole tällä kertaa punainen meri 🙂

Lisäksi Donald Trump purkaa valkoisesta talosta sivusiiven jonkinlaisen tenniskentän edestä pois. Jään odottelemaan että mitkä jutut tulkitsin väärin aprillipiloiksi 🙂

Ihanaa huhtikuuta juuri Sinulle toivottaa Serena, 246.