Vaatetuksesta
Muistelen vielä kaiholla aikaa, jolloin aikuisten vaatteet olivat vielä minulle aivan liian isoja vyötärön kohdalta. Silloin olisi voinut pukeutua miltei
ENKELIEN MATKASSA – ENKELIN VIESTI
Kohtaa enkelin viesti ja sen merkitys opastuksena
Muistelen vielä kaiholla aikaa, jolloin aikuisten vaatteet olivat vielä minulle aivan liian isoja vyötärön kohdalta. Silloin olisi voinut pukeutua miltei
Usein yleistetään, että kaunis tai muuten miellyttävännäköinen ihminen olisi myös mukava. Tämänkaltaista yleistystä on myös se, että hoikka on tehokas
Opetettiinko sinut lapsena häpeämään? Luulen, että se oli eräs entisaikojen kasvatuskeinoista. Muistan että minulle usein sanottiin, että minun tulisi hävetä,
Olen ehkä hieman vanhoillinen, vaikka vitsailenkin paljon erilaisista asioista. Silloin kun olin lapsi, jopa avoliitto oli kauhistus. Samoin homoseksuaaleija
Kasvaminen kortin viesti on elämän oppiläksyjen läpikäymisessä. Jos jokin asia tulee eteesi yhä vain uudestaan ja uudestaan, kyseessä on asia,
Teen nyt postauksen hieman erilaisista korteista. Nyt on kyseessä Liisa Ihmemaassa kortit. Muistan etäisesti tästä vanhasta sadusta hassun hatuntekijän
Joskus helteillä tulee niin sanottuja mätäkuun juttuja. Mätäkuuta ei enää niin virallisesti vietetä, mutta se alkoi ennen 23.7. Koska Suomi