Projektioista
Suurimmalla osalla meistä on olemassa ihminen tai ihmisiä, jotka ärsyttävät meitä jollakin tasolla. Sinussa voi jopa herätä vihan tunne, kun
ENKELIEN MATKASSA – ENKELIN VIESTI
Kohtaa enkelin viesti ja sen merkitys opastuksena
Suurimmalla osalla meistä on olemassa ihminen tai ihmisiä, jotka ärsyttävät meitä jollakin tasolla. Sinussa voi jopa herätä vihan tunne, kun
Jos googlaat kristalliyöt, saat esiin tietoja maailmansotaan ja muihin terroritöihin liittyvistä väkivallanteoista. Tällöin on tapahtunut muun muassa murhia, pommituksia ja
Nykyään olisi tärkeää saavuttaa joulurauhan tila. Millä tavalla sinä saat joulurauhan? Itse aloitin tänä vuonna joululahjojen paketin jo aikaisin. Vielä
Oletko koskaan ollut ihmissuhteessa, jossa olet ollut vaarassa kadottaa oman itsesi ihan kokonaan? Merkkejä tästä on esimerkiksi masennus, kun mikään
Me opimme kotona säästämään eri asioissa. Onko sinulla tapana kaapia ketsuppipullo tyhjäksi, ennenkuin heität sen muovinkeräysastiaan? Vai leikkaatko vielä sen
Usein ihmiset nuukailevat ja säästävät ihan arkipäiväisissä asioissa. Moni meistä ostaa iltaisin marketeista alennettuja punalappuisia tuotteita, tällöin säästetään ruokalaskuissa eikä
Millainen ihminen on mielestäsi liian nuuka eli liian säästäväinen? Nykyaikana on muun muassa hamstraajia, jotka eivät heitä mitään tavaraa pois,
Millainen isäsuhde sinulla on ollut? Oletko kenties ollut isän tyttö tai suosikkipoika, vai onko isäsi jäänyt jotenkin kaukaiseksi sinulle? Toivon