Merkkejä muistisairaudesta
Mitä aikaisemmin muistisairaus hoidetaan, sitä aiemmin sitä pystyy ruveta hoitamaan. Ensimmäisiä merkkejä mahdollisesta muistisairaudesta on päivittäisten askareiden tekemisen vaikeutuminen. Esimerkiksi
Kohtaa enkelin viesti ja sen merkitys opastuksena

Mitä aikaisemmin muistisairaus hoidetaan, sitä aiemmin sitä pystyy ruveta hoitamaan. Ensimmäisiä merkkejä mahdollisesta muistisairaudesta on päivittäisten askareiden tekemisen vaikeutuminen. Esimerkiksi
Joka toukokuu 9.5. vietetään Eurooppapäivää, joka sattui tänä vuonna samalla päivälle helatorstain kanssa. Jo vuonna 1950 Robert Schumanin aloitteesta alettiin
Nyt parin päivän päästä on helatorstai, eli onko tämä nyt sitten se helluntai. Suurin osa meistä on kuullut vanhan kansan
Koronan saapuessa Suomeen alkoi ennennäkemättömiä rajoituksia ilmetä yhteiskunnassamme. Jopa peruskoulutkin suljettiin kuukausien ajaksi, ihmiset verhoutuivat maskeihin julkisilla paikoilla ja käyttöön
Nyt on luvattu ilmojen lämpenevän, kun vappukin lähestyy. Ilma onkin muuttunut sateiseksi, mutta tuoko toukokuu meille kuitenkin jo uutta ja
Uskotko, että haaveet toteutuvat? Sinun kannattaa toivoa usein haaveidesi toteutumista ja lähettää toiveitasi universumille ja enkeleille. Jos toiveesi eivät kaikesta
Nykyään sosiaalisessa mediassa, muunmuassa facebookissa on paljon henkisiä ryhmiä. Näissä ryhmissä tehdään rahaa vastaan erilaisia tulkintoja ja voidaan tehdä myös
Joskus riitoja voi syntyä aivan olemattomista asioista, voit olla jo valmiiksi vihainen, uupunut tai nälkäinen niin sinun ärsyttämiseen tai suututtamiseesi
Moni väkivaltaisessa suhteessa pelkää eroa, koska usein kumppani uhkailee häntä joko henkisellä tai fyysisellä väkivallalla jos ero tulee. Joskus lapsia
Viime aikoina meitä ovat koetelleet lumipyryt ja sen jälkeen melkoinen kova viima. Itse olin väsynyt ulkona lapsen kanssa ja seuraavana