Maanantaina televisioitiin Kuningatar Elisabeth II:n hautajaiset. Niistä taas riittää juttua eri aikakauslehdissä, kun 96 -vuotias monarkki siirtyi haudan lepoon 99- vuotiaana menehtyneen puolisonsa Prinssi Philipin viereen lehtien mukaan vaatimattomaan paikkaan.
Kaiken maailman uutisia on julkaistu heidän tiimoiltaan, kuulemma Elisabethin sormuksessa oli salainen viesti. Tätä viestiä ei tiennyt kuin pariskunta itse. Tämä sormus periytyy nyt mahdollisesti jollekin hänen jälkeläiselleen.
Kuinkas ollakaan, jonkun puvussa oli myös salainen viesti kuningattarelle. Herkkä Prissi Harry oli amerikkalaisen hämillään olevan Meghanin kanssa hautajaisissa myös. Prinssi Andrew ei saanut käyttää armeijan univormua skandaalien vuoksi.
Täällä kotimaan kamaralla muusikko Jussi Hakulisen kuolema unohtui täysin, kun Vesa-Matti Loiri siirtyi ajasta ikuisuuteen vuorokautta myöhemmin.
Soittelemisiin, Serena, 246.