Elämänohjeita hyvinvointiin
Varsinkin silloin kun kaikki menee pieleen, on helppo lamaantua ja tuntea olonsa huonoksi ja pessimistiseksi. Silloin on tärkeää olla sinnikäs,
ENKELIEN MATKASSA – ENKELIN VIESTI
Kohtaa enkelin viesti ja sen merkitys opastuksena
Varsinkin silloin kun kaikki menee pieleen, on helppo lamaantua ja tuntea olonsa huonoksi ja pessimistiseksi. Silloin on tärkeää olla sinnikäs,
Meidän tulisi kuunnella kehon viestejä, jotta tietäisimme toimia riittävän nopeasti oikealla tavalla ja aistisimme, mitä meidän kehomme todella tarvitsee. Sinun
Ihmiskunnalle on ollut pitkään mysteeri, mistä pahuus on oikein syntynyt. Meidän tulee kuitenkin hyväksyä se fakta, että pahoja asioita tekevät
Pahuuteen liittyviä D -tekijöitä on lisääkin. Pahuuteen taipuvaisella henkilöllä voi olla myös sadismin piirteitä, eli hän voi nauttia kivun aiheuttamisesta
Tiedemiehet ovat tutkineet pahuutta monella eri tavalla, on todettu että aivokuoren muodostumisen häiriöt voivat aiheuttaa tunnekylmyyttä ja empatian puutetta. Tutkijat
Kiire on nykyajan ihmisen arkkivihollinen. Joillakin ihmisillä on aina kiire joka paikkaan. Itse olen oppinut vihaamaan kiirettä. Sen vuoksi en
Tänään 10.10. vietetään kansainvälistä mielenterveyden päivää. Meillä tulisi mielestäni olla joka päivä niin paljon iloa ja itsemme merkitykselliseksi tuntemista, että