Millainen isäsuhde sinulla on ollut? Oletko kenties ollut isän tyttö tai suosikkipoika, vai onko isäsi jäänyt jotenkin kaukaiseksi sinulle? Toivon että kuitenkin tiedät ja tunnet oman isäsi.
Minun isäni ei koskaan hyväksynyt minua sellaisena kuin olin. Olin ahkera koululainen ja toin kotiin hyviä arvosanoja, mutta ne eivät pahemmin vanhempiani kiinnostaneet. Olisi pitänyt olla nöyrä ja kuuliainen sekä hyväksyä isän esittämät puolisoehdokkaat.
Omien lasteni myötä tajusin, ettei oma isäni koskaan kyydinnyt minua minnekään, ei kertaakaan. Asuin pienessä kyläpahasessa ja kulkuneuvonani oli polkupyörä tai omat jalat.
Ehkä kadehdin niitä ihmisiä, joilla on hyvä ja lämmin isäsuhde. Oman isäni äiti kuoli nuorimman sisaruksen syntyessä, joten tämä asia varmasti vaikutti paljon hänen tunne-elämänsä kehittymiseen.
Soittelemisiin, Serena, 246.