Nykyään olisi tärkeää saavuttaa joulurauhan tila. Millä tavalla sinä saat joulurauhan?
Itse aloitin tänä vuonna joululahjojen paketin jo aikaisin. Vielä on jotain paketoimatta. Laiska paketoija kun olen, teini-ikäinen saa ison paketin, johon on laitettu kaikki lahjat niin laiskan äidin ei tarvitse tehdä paljoa paketteja.
Nuorempi lapsi uskoo vielä jonkun verran joulupukkiin, joten hänelle olen tehnyt paljon pieniä paketteja, koska se lahjojen määrä on kuitenkin hänelle tärkeää. Joulukortteja en ole jaksanut lähettää enää vuosiin.
Itselläni on nyt jouluvalmistelut melko hyvällä tolalla, kun olen lähettänyt paketit veljieni lapsille. Kinkku on luojan kiitos jo ostettu, mutta hieman jännittää sen paistaminen uudenlaisessa uunissa.
Joulu saapuu, kun lumiukon tunnusmusiikki soi telkkarissa ja aletaan pikkuhiljaa odotella pukkia kuuman kinkun tuoksuessa.
Tunnelmallista joulunodotusta, Serena, 246.