Vanhan sananlaskun mukaan puhuminen on hopeaa ja vaikeneminen kultaa. Saat myös yllättäen vähemmän dramatiikkaa elämääsi, kun luovut juoruilemisesta.
Valitettavast ympärillämme on kuitenkin tyyppejä, jotka haluavat puhua pahaa muista ihmisistä ja kritisoida heitä aina kuin on mahdollista. He myös hallitsevat muita kylvämällä ilkeiden juorujen siemeniä kaikkialla missä liikkuvat.
Oman elämän tapahtuma köyhyys saa aikaan sen, että halutaan puuttua toisen asioihin ja he voivat saada lyhyen mutta huumaavan hyvän olon tunteen siitä, kun he työntävät nenänsä muiden asioihin ja levittävät niitä eteenpäin, mahdollisimman väritettyinä tietenkin.
Emme tietenkään valitse itse tälläisiä ihmisiä ympäristöömme, he ovat siinä sattuman kautta. Mutta meidän ei tarvitse jakaa omaa elämäämme heidän kanssa eikä päästää heitä sisimpäämme.
Soittelemisiin, Serena, 246.