Olen seurannut hämmentyneenä keskusteluita liikuntavammaisten kohtelusta. Varsinkin jos heillä on avustaja, on tapahtunut niin, ettei pyörätuolissa istuvalle puhuta suoraan. Avustajalta kysytään, mitä avustettava syö tai juo. Tarjoilijalle ei tule mieleenkään, että pyörätuolissa istuva haluaisi nauttia alkoholia.
Jopa terveydenhoidon ammattilainen on kysynyt avustajalta avustettavan asioista, vaikkei avustaja välttämättä tiedä niistä mitään. Vaikka henkilö on liikuntarajoitteinen, hänen ymmärryksessään ei ole mitään vikaa.
Jos pyörätuolilla liikkuva on yksin konsertissa tai vastaavassa ja nousee hetkeksi seisomaan, päihtyneet henkilöt ovat alkaneet huutaa ja haukkua häntä. Eli heidän mielestään apuvälinettä käyttävä ei saisi liikkua omin jaloin metriäkään.
Pyörätuolilla liiikkuvalle voi antaa tilaa ja avata oven. Lisäksi voimme jättää invapaikat heille eikä terveinä vallata niitä itse.
Muistakaa olla suvaitsevaisia,
terveisin, Serena, 246.