Äidin ja tyttären välisen suhteen oletetaan yleensä olevan rakkautta, vaikka se olisikin vain kiintymystä. Kun ei niin hyvältä tuntuva kokemus ja vuorovaikutus tulevat esille, tämä kokemus saa myös nimen ja selityksen.
Viimeisen kymmenen vuoden ajan tästä äitihaavasta on alettu puhua yhä enemmän ja enemmän. Tyttäret ovat huomanneet, ettei vika ole ollutkaan heissä, kuten he ovat aiemmin olettaneet.
Äiti on voinut vaatia tyttäreltään aivan liikaa, mikään mitä hän tekee ei riitä. Kohtelu on voinut myös olla nolostuttavaa ja häpäisevää. Äiti on voinut olla niin arvosteleva, että hän ei ole pystynyt ottamaan mitään hyvää vastaan.
Äidillä on voinut olla marttyyriasennekin, hän on uhrannut niin paljon tyttärensä ja perheensä vuoksi. Tytär on voinut myös kokea itsensä arvottomaksi ja riittämättömäksi äitinsä vuoksi. Lapsia ja aikuisia.
Soittelemisiin, Serena, 246.