Presidentin hautajaiset

Keskellä viime viikkoa vietettiin televisiossakin seurattavia valtiollisia entisen presidentin hautajaisia. 86 -vuotiaana menehtynyt Ahtisaari oli ulkomaillakin tunnettu henkilö johtuen hänen toiminnastaan diplomaattina sekä kansainvälisisissä järjestöissä.

Suomen sisäpolitiikasta ulkopuolisena elänyt Martti Ahtisaari kutsuttiin SDP:n ehdokkaaksi presidentiksi vuonna 1994, koska puolueen jäsenet eivätkä muutkaan puolueet halunneet Kalevi Sorsaa tulevaksi presidenttiehdokkaaksi.

Aikakaudelle tyypillistä oli, kun Eeva ja Martti Ahtisaari osallistuivat pariskuntana Tuttu juttu show :n, he tulivat tavallaan tutuiksi tavallisille kansalaisille.

Ahtisaarelle myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto hänen toiminnastaan Namibian itsenäistymisen hyväksi vuonna 2008. Ahtisaari lienee Suomen kuuluisimpia presidenttiä erilaisissa järjestöissä toimimisensa vuoksi.

Aiemmin olen seurannut televisiosta Englannin kruununperillinen Charlesin ja Dianan häistä, muistan myös muutamia muitakin monarkkien häitä ja hautajaisia, joita on esitetty television välityksellä.

Soittelemisiin, Serena, 246.