Projektioista

Suurimmalla osalla meistä on olemassa ihminen tai ihmisiä, jotka ärsyttävät meitä jollakin tasolla. Sinussa voi jopa herätä vihan tunne, kun ajatteletkin tätä henkilöä.

Mielemme pystyy heijastamaan toisiin ihmisiin sellaisia ominaisuuksia, joita emme välttämättä tunnista omassa itsessämme.

Jotta tulisimme kokonaisiksi, meidän on hyvä tunnistaa ja hyväksyä omat piirteemme. Meillä jokaisella on tuhansia eri ominaisuuksia vastakohtineen.  jokainen on tietysti omasta mielestään mieluummin älykäs kuin tyhmä.

Jotkin ominaisuudet ja niiden sietokyky voi olla peräisin jo lapsuudesta. Jos lapsuudenkodissa ei ole hyväksytty ollenkaan laiskottelua, henkilö ei voi vieläkään rentoutua ja levätä kunnolla kotonaan vapaapäivinään.

Projektioiksi sanotaan nimenomaan niitä käyttäytymismalleja, joita ihminen ei kykene itsessään tunnistamaan, vaan siirtää niitä ulospäin.

Soittelemisiin, Serena, 246.