Itse olen nähnyt useita kertoja unta putoamisesta. Olen jostain syystä jossain korkealla, ja sitten putoan ja tunnen putomisen tuntuvan ihan päässäni ja alan jotenkin valmistautua äkkipysähdykseen. Aina herään ennen putoamista kauhuissani ja hengästyneenä.
Tämän putoamisen tunteen unessa sanotaan johtuvan joko alhaisesta verenpaineesta, sängyn laidan yli roikkuvasta kädestä tai jalasta tai muistosta aikoinaan kävelemään opettelemisesta. Voimme myös alitajuntaisesti kaivata sitä aikaa, jolloin joku aina nosti meidät kun kaaduimme ja otti hellään syliinsä.
Freudilainen käsitys liittyy yllättäen seksuaalisuuteen, kiellettyyn nautintoon tai intohimoon lankeamiseen ja siitä syyllisyyden potemiseen.
Riiteleviä vanhempiaan kuuntelevat lapset voivat nähdä turvattomuuden vuoksi unia putoamisesta. Samoin suurissa muutostilanteissa, kuten avioero tai huono työtilanne, putoaminen saatta kuvata viimeisen.oljenkorren puuttumista.
Soittelemisiin, Serena, 246.