Rajoittamattomat ideat

Halusin saada jälleen hieman johdatusta talousasioihini ja nostin meille kaikille viestin Runsauden enkelien oraakkelikorttipakasta.  Kortti kertookin meille, että rajoittamattomien ideoidemme  tehtävänä on johdattaa meidät ansaitsemaamme runsauteen elämässämme.

Sinusta voi tuntua siltä, että tällaisilla ajatuksilla ei ole mitään vastinetta elämässämme todellisuudessa. Kuitenkin ihmisen mielikuvitus on  vastuussa monista loistavista saavutuksista.  Tämä kortti on merkki siitä, että sinulla voi olla mahdollisuus saada aikaan keksintö, josta olisi monelle hyötyä.

Runsauden enkelit kehottavat sinua käyttämään hyväkseen runsasta mielikuvitustasi saavuttaaksesi haluamasi runsauden elämässäsi. Voit myös suunnitella ja  kehittää tuotteen, jonka olet toivonut olevan olemassa. Mieti, että minkä askeleen voit ottaa juuri tänään saadaksesi aikaan jonkin tällaisen loistavan idean kehitteille.

Runsausterveisin Serena 246