Menneisyyden haavat
Sinun on erittäin tärkeä tiedostaa, että milloin tietty vaihe elämässäsi on tullut päätökseen. Jos yrität pysyä tilanteessa väisin ja etäkä
ENKELIEN MATKASSA – ENKELIN VIESTI
Kohtaa enkelin viesti ja sen merkitys opastuksena
Sinun on erittäin tärkeä tiedostaa, että milloin tietty vaihe elämässäsi on tullut päätökseen. Jos yrität pysyä tilanteessa väisin ja etäkä
Vuosien vieriessä me ihmiset muutumme, haluaisimmepa sitä tai ei. Sen vuoksi me alamme myös reagoida eri tavalla meitä ympäröivään maailmaan.
Pelkäätkö Sinä hyvästellä asioita tai ihmisiä? Tuntuuko Sinusta että jotain menee rikki sisältäsi tai satutat joko itseäsi tai toista henkilöä.
Jo pitkään on tiedetty että menestyneet ihmiset luottavat heidän niin sanottuun kuudenteen aistiinsa eli sisäiseen ääneen ja reaktioihinsa ja työskentelevät
Ihmiselle on erittäin kuormittavaa elää jatkuvassa selviytymistilassa, eli hän jatkuvasti miettii omaa selviytymistään joka kuormittaa sekä tietoisesti että alitajunnan tasolla.
Menestys ja epäonnistuminen ovat sellaisia asioita, joihin voi sisältyä erilaisia epätoivon ja ylimielisyyden keskinäisiä vaihteluita. Menestys voi olla toisinaan vain
Jokainen hetki tarjoaa meille uusia tilaisuuksia, joten sinun kannattaa tutkiskella sinun elämääsi uusin raikkain ja avoimin silmin. Sinun kannattaa ylläpitää
Joskus sanotaan, että olemme jatkuvasti mukana pelissä nimeltä elämä. Vaikka usein onkin tylsiä ajanjaksoja, jolloin ei oikein tapahtu mitään, joskus
Useissa uskonnollisissa yhteisöissä voi olla sääntöjä, että naiset eivät esimerkiksi saa kaunistaa itseään. Esimerkiksi meikkaaminen ja lakatut kynnet ovat ankarasti
Nuorempana elin alueella, jossa oli paljon uskonnollisia yhteisöjä. Vanhoillislestadiolaiset perheet olivat tiivis yhteisö, jotka ajoivat omia etujaan. Lisäksi oli Jehovan