Kävin viime sunnuntaina elokuvissa katsomassa musikaalielokuvan Michael Jacksonista. Tämän elokuvan sanotaankin olevan varsin siloteltu kuvaus tästä jo edesmenneestä populäärimusiikin supertähdestä.
Elokuvan jälkeen olin jotenkin hämmentynyt, koska musiikki oli hyvää ja elokuva toi esiin sellaisen henkilön joka oli ikään kuin jälleensyntynyt Jeesus ilmiömäisessä lahjakkuudessaan. Ehkä hetken mietinkin että miksen kuunnellut häntä enemmän. Hän tuntui olevan vahvasti edellä aikaansa.
Täytyy myöntää, etten osannut nuorena teininä arvostaa Jacksonia, hän oli mielestäni vain yksi näistä kaukaisista esiintyjistä. Tunnustin tyttärelleni etten osannut oikein arvostaa häntä aikoinani, koska hän tuntui minulle varsin kaukaiselta tähdeltä.
Loppujen lopuksi Jackson oli kiistanalainen henkilö, joka sai useita syytteitä lapsiin kohdistuneesta käytöksestään. Kuitenkaan häntä ei koskaan tuomittu näistä rikoksista.
Serena, 246.