Kevään uutisia
Nyt on luvattu ilmojen lämpenevän, kun vappukin lähestyy. Ilma onkin muuttunut sateiseksi, mutta tuoko toukokuu meille kuitenkin jo uutta ja
ENKELIEN MATKASSA – ENKELIN VIESTI
Kohtaa enkelin viesti ja sen merkitys opastuksena
Nyt on luvattu ilmojen lämpenevän, kun vappukin lähestyy. Ilma onkin muuttunut sateiseksi, mutta tuoko toukokuu meille kuitenkin jo uutta ja
Uskotko, että haaveet toteutuvat? Sinun kannattaa toivoa usein haaveidesi toteutumista ja lähettää toiveitasi universumille ja enkeleille. Jos toiveesi eivät kaikesta
Nykyään sosiaalisessa mediassa, muunmuassa facebookissa on paljon henkisiä ryhmiä. Näissä ryhmissä tehdään rahaa vastaan erilaisia tulkintoja ja voidaan tehdä myös
Joskus riitoja voi syntyä aivan olemattomista asioista, voit olla jo valmiiksi vihainen, uupunut tai nälkäinen niin sinun ärsyttämiseen tai suututtamiseesi
Moni väkivaltaisessa suhteessa pelkää eroa, koska usein kumppani uhkailee häntä joko henkisellä tai fyysisellä väkivallalla jos ero tulee. Joskus lapsia
Viime aikoina meitä ovat koetelleet lumipyryt ja sen jälkeen melkoinen kova viima. Itse olin väsynyt ulkona lapsen kanssa ja seuraavana
Koetun kateuden huonoin puoli on se, että se herättää kateuden tuntijassa vihaa ja katkeruutta. Tämä voi johtaa siihen, että olet
Olet varmasti törmännyt tähän kateelliseen ihmistyyppiin. Kun olet onnistunut jossakin tekemisessäsi, he alentavat sinua puheillaan. Mutta sinun ei tarvitse kuunnella
Sinä et uuvu täysin yhdessä päivässä etkä yhdessä yössä. Uupumus on pitemmän ajan seuraus. Olet ilmeisesti painanut pitemmän ajan menemään
Luulen, että suurin osa meistä on ainakin joskus ollut masentunut. Käsittääkseni lievä masennus on suhteellisen yleistä. Mielestäni masennuksen voi aiheuttaa