Meitä on varmasti ainakin kahdenlaisia ihmisiä, ne jotka unelmoivat kirjan kirjoittamisesta ja ne jotka kirjoittavat kirjoja. Kaiken avain on riittävä itsekuri. Sinun pitää päättää esimerkiksi, että kirjoitat kymmenen sivua viisi kertaa viikossa, ja tuosta tavoitteesta sinun ei pitäisi pahemmin lipsua.
Pystytkö päättämään tarpeeksi lujasti, että keskityt pelkästään kirjan kirjoittamiseen. Jos motivaatiosi ei ole tarpeeksi vahva, aina löytyy muuta tekemisestä. Perinteisesti ikävää työtä lykätään viimeiseen asti, silloin voidaan tehdä esimerkiksi kaikenlaisia siivoustöitä, joita ei muulloin ole jaksanut tai halunnut tehdä.
Kaikista meistä ei tietenkään voi tulla kirjailijoita. Monen meistä täytyy käydä palkkatöissä, eli emme voi heittäytyä epävarmalle kirjailijan uralle taloudellisista syistä. Toisaalta kirjan julkaiseminenkin on melkoinen kynnys, vain murto-osa tekeleistä julkaistaan.
Soittelemisiin, Serena, 246.