Me olemme laatineet vielä henkimaailmassa ollessamme maanpäällistä matkaamme varten sielunsuunnitelman, jolloin tulemme kohtaamaan erilaisia haasteita ja oppiläksyjä täällä reaalimaailmassa vaeltaessamme.
Yhtenä avaimena sielun suunnitelmaan on elämäntehtävän ja rakkauden kaikkeen löytäminen. Elämän ei tulisi olla vain sitä 7 – 16 suorittamista ja velvollisuuksiemme tekemistä. Meidän tulisi löytää elämäämme se suurempi merkitys, jolloin olisimme onnellisia ja tuntisimme itsemme todella tarpeellisiksi.
Suuri mielenkiinto ja luovuus liittyvät myös elämäntehtävän löytymiseen ja täten tiedämme noudattavamme sielunsuunnitelmaamme. Jos intohimomme ja inspiraatiomme syttyy esimerkiksi laulamisen tai maalaamisen yhteydessä, olemme löytäneet ainakin osan elämäntehtävästämme. Olemme myös luonnostaan lahjakkaita elämäntehtävämme saralla.
Olemme myös johdatuksessa, usein on tunne että ajaudumme kohti elämämme tarkoitusta. Tunnemme myös syvää sisäistä rauhaa, kun suoritamme elämäntehtäväämme, voimme olla niin sanotussa flow-tilassa, jolloin kaikki sujuu todellakin kuin tanssi.
Rentouttavaa viikonloppua, Serena, 246.