Miksi olet uupunut
Sinä et uuvu täysin yhdessä päivässä etkä yhdessä yössä. Uupumus on pitemmän ajan seuraus. Olet ilmeisesti painanut pitemmän ajan menemään
ENKELIEN MATKASSA – ENKELIN VIESTI
Kohtaa enkelin viesti ja sen merkitys opastuksena
Sinä et uuvu täysin yhdessä päivässä etkä yhdessä yössä. Uupumus on pitemmän ajan seuraus. Olet ilmeisesti painanut pitemmän ajan menemään
Luulen, että suurin osa meistä on ainakin joskus ollut masentunut. Käsittääkseni lievä masennus on suhteellisen yleistä. Mielestäni masennuksen voi aiheuttaa
Tunnelukot syntyvät, kun jokin lapsen tarve jätetään jatkuvasti täyttämättä. Tämän tiedostaminen aiheuttaa lapselle tunnelukon syntymisen. Luonnollisesti lapsi kaipaa turvaa ja
Tunnelukoksi kutsutaan, kun koet jonkin tietyn tunteen aivan äärettömän voimakkaana. Sinulla on aina ollut vaikeaa käsitellä juuri tätä tunnetta. Sinulle
Meistä useammalla on tapahtunut niin sanottu trauma, jonka ajattelemisesta emme ole millään päästä yli. Tästä on syntynyt psykologinen haava tajuntaamme.
Tuntuuko Sinusta, että olet jatkuvasti väsynyt ja ärsyyntynyt? Oletko myös koko ajan puolustuskannalla, sinusta tuntuu että toiset ihmiset juoruavat sinusta
Joskus ihmisen elämä voi muuttua tyystin muutamassa silmänräpäyksessä. Elämä on tyystin ennalta arvaamatonta, vaikka miten yrittäisit järjestää olosuhteet mahdollisimman varmoiksi
Miten kestät arkipäivän hankalia tuntemuksia? Töiden jälkeen kaupassa on pitkä jono ja joku haluaa ehdottomasti maksaa pienillä kolikoilla. Sinulla on
Oletko koskaan ollut ihmissuhteessa, jossa olet ollut vaarassa kadottaa oman itsesi ihan kokonaan? Merkkejä tästä on esimerkiksi masennus, kun mikään
Monet meistä kokevat syksyn mittaan yhä enentyvän pimeyden masentavana. Mitä vanhemmaksi tulen sitä raskaammalta lähestyvä talvi tuntuu. Siksi kannattaakin tehdä