Mikä aiheuttaa pahuuden
Ihmisen pahuuteen liittyy epäilemättä myös tietty häikäilemättömyys, psykopaattisuus, sadismi sekä narsistisuus. Kriminologi Julia Shaw on lisäksi jakanut narsistit haavoittuvaisiin sekä
ENKELIEN MATKASSA – ENKELIN VIESTI
Kohtaa enkelin viesti ja sen merkitys opastuksena
Ihmisen pahuuteen liittyy epäilemättä myös tietty häikäilemättömyys, psykopaattisuus, sadismi sekä narsistisuus. Kriminologi Julia Shaw on lisäksi jakanut narsistit haavoittuvaisiin sekä
Ihmiskunnalle on ollut pitkään mysteeri, mistä pahuus on oikein syntynyt. Meidän tulee kuitenkin hyväksyä se fakta, että pahoja asioita tekevät
Pahuuteen liittyviä D -tekijöitä on lisääkin. Pahuuteen taipuvaisella henkilöllä voi olla myös sadismin piirteitä, eli hän voi nauttia kivun aiheuttamisesta
Tiedemiehet ovat tutkineet pahuutta monella eri tavalla, on todettu että aivokuoren muodostumisen häiriöt voivat aiheuttaa tunnekylmyyttä ja empatian puutetta. Tutkijat
Rempseä tuttavani sai minut nauramaan, kun tokaisi talo elää tavallaan, vieraat lähtee ajallaan. Samoin niin sanottuja ei toivottuja tunteita voidaan
Tiesitkö, että liiallisen stressin merkit voi nähdä myös kasvoista? Uskomatonta, mutta totta, liiallisen stressitason määrä voi olla kaikkien nähtävissä. Jos
Jos sinulla on alhainen itsetunto, sinulla on vaarana ajautua myrkylliseen ystävyyssuhteeseen. Vanha aasialainen sanonta on, että kaikki etsivät kaltaisiaan. Eli
Meidän tulisi elää tässä hetkessä, kuten sanotaan – tartu hetkeen – Carpe diem. Jos elämme liikaa menneisyydessä vanhoja ajatellen, voimme
Oletko huomannut että kun teet jotain mukavaa ja sinulla on oikein hauskaa, aikakin saa ikään kuin siivet selkäänsä? Vastaavasti kun
Jos ajatellaan psykologisesti, läheisriippuvainen ihminen asettaa aina toisten tarpeet omien tarpeidensa edelle. Häneltä puuttuu itsetuntemus lähes kokonaan. Läheisriippuvainen yksilö kokee