Meidän tulisi elää tässä hetkessä, kuten sanotaan – tartu hetkeen – Carpe diem. Jos elämme liikaa menneisyydessä vanhoja ajatellen, voimme olla masennukseen taipuvaisia. Sitä vastoin kun pohdimme tulevaisuutta liikaa, voimme olla ahdistuneita. Sanotaankin että suhteemme aikaan kertoo mielenterveydestämme. Meidän tulisi nauttia kuluvasta ajasta eikä toivoa sen pysähtyvän.
Jos olet ollut pitkään ahdistunut tai masentunut, aika on tuntunut silloin kuluvan erittäin hitaasti. Mutta kun ajattelet jälkeenpäin aikaa muutamia kuukausia taaksepäin, aika onkin sitä vastoin mennyt erittäin nopeasti.
Jos Sinulla on erittäin kiire jonkin työn tai tehtävän kanssa kun deadline lähestyy hurjaa vauhtia, aikakin tuntuu kiitävän eteenpäin. Lisäksi tunnet stressin painavan voimakkaasti, mikä samoin kiihdyttää ajanjuoksua entisestään.
Soittelemisiin, Serena, 246.