Enkeliviesti juhannusviikolle

 

Nostin meille kaikille tänään yhteisen enkeliviestin. Käytin tällä kertaa suomalaisen Hanna-Leena Sabelströmin Sonja-Enkeli -pakkaa.

Valitsin intuitiolla kortin numero 72 eli yhteistyön kortin. Näinä vaikeina aikoina yhteisöllisyys ja yhteistyö on entistäkin tärkeämpää. Mielestäni tämä viittaa myös erilaiseen avustus- ja muuhun vapaaehtoistyöhön.

Ihmisen ei ole hyvä olla yksin, on vanha sanonta. Meidän tulee rohkeasti pyytää apua, jos tuntuu siltä että hukumme työtaakkamme alle.  Tämä kortti viittaa myös tiimityöhön, kaikenlaiseen mitä teemme yhdessä. Myös urakka- ja talkootyöhön.

Koska me kaikki olemme erilaisia, meillä on myös eri vahvuuksia, joita voimme yhdessä hyödyntää. Numero 72 on numerologisesti 9, (7+2), joka viittaa loppuun saattamiseen. Eli tässä tulee voimallinen sanoma tälle juhannusviikolle.

Ihanaa juhannusviikkoa, jos haluat omia henkilökohtaisia enkeliviestejä, soittele niin olen käytettävissäsi.

Serena, 246.