Itsenäisyyspäivä 2022

Mitä Sinulle merkitsee itsenäisyys? Ajattele, jos olisimme osa Venäjää tai itäisen naapurimme pienempiä valtioita, elintasomme olisi varmasti paljon alhaisempi.  Naisen asema olisi varmasti nykyistä huonompi ja palkkamme pienempi.

Me saamme kiittää esi-isiämme, jotka aikoinaan lähtivät sotatantereelle puolustaakseen isänmaatamme oman henkensä uhalla. Nyt Ukrainan tilanteen vuoksi monet pelkäävät sotaa ja Venäjältä sateleekin uhkauksia lähes joka suuntaan. Pelolla voidaan myös hallita.

Myös itsenäisyyspäivänä me voimme lähettää rakkautta kaikkialle maailmaan lähimmäisillemme. Voimme myös sytyttää ikkunalle kaksi kynttilää tuomaan lämpöä ja valoa ja juhlistaa itsenäisyyttämme tällä tavalla.

Suomi -neitomme on jo päässyt varsin kypsään ikään täyttäessään tänä vuonna jo kokonaiset 105 -vuotta. Iloitse Sinäkin itsenäisyydestämme, kun katsot lippujemme lepattavan taivasta vasten.

Soittelemisiin, Serena, 246.