Pörssikursseista

Jotkut meistä ovat laittaneet vuosien varrella säästöjään joko osakkeisiin tai sitten sijoittaneet erilaisiin rahastoihin. Rahastoja löytyy kaikenlaisia, korko-, yhdistelmä- ja osakerahastoja. Lisäksi on erilaisia sijoitusvakuutuksia ja eläkevakuutuksia.

Moni on huolissaan vuoden aikana syntyneestä pörssiromahduksesta, joka vain syveni Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Lisäksi elintarvikkeiden, raaka-aineiden, sähkön ja bensiinin hinta on jatkuvassa nousussa. Tämä tietty aiheuttaa ahdistusta ja turvattomuutta monessa perheessä.

Koska rahasto-osuuksien arvot ovat nyt alhaalla, olisi hyvä aika sijoittamiseen, jos vain pääomaa on tarjolla.  Sijoittamisen historiassa kurssit ovat aina lopulta nousseet romahduksen jälkeen. Kaikkein järkevintä on säännöllinen sijoittaminen esimerkiksi kuukausittain, jolloin ostat osuuksia myös silloin kun niiden arvo on  alhaalla.

Jos me kaikki lähetämme rauhaa ja rakkautta Ukrainaan edelleen, voi sodan päättymispäiväkin siintää jo horisontissa. Toivoa ja rakkautta kaikille blogini seuraajille, toivottelee

Serena, 246.