Uskalla toteuttaa unelmasi
Monesti voimme katua sitä jälkeenpäin, kun emme ole edes yrittäneet toteuttaa meidän suunnitelmiamme. Muutos rikkoo vakintuneen tavan, ja aiheuttaa sen
ENKELIEN MATKASSA – ENKELIN VIESTI
Kohtaa enkelin viesti ja sen merkitys opastuksena
Monesti voimme katua sitä jälkeenpäin, kun emme ole edes yrittäneet toteuttaa meidän suunnitelmiamme. Muutos rikkoo vakintuneen tavan, ja aiheuttaa sen
Vanhan englantilaisen sanonnan mukaan hän, joka ei ole koskaan sortunut mihinkään virheisiin, ei ole koskaan uskaltanut todella elää täysillä. Meillä
Me unohdamme usein, että elämässä tulee tahtomattamme sellaisia muutoksia, joihin me emme pysty millään tavalla vaikuttamaan. Tällaisia tapahtumia ovat esimerkiksi
Jotkut meistä syyttävät itseään kaikesta siitä pahasta, mitä heille tapahtuu. Tosiasiassa juuri meidän omissa käsissämme on mahdollisuus tehdä elämästämme paljon
Hyvä fyysinen terveys heijastuu luonnollisesti myös meidän mielenterveyteemme. Kaikki tietävät, kuinka tärkeää on levätä riittävästi, syödä terveellisesti sekä liikkua mahdollisimman
Hyvä mielenterveys on yllättävän monimuotoinen kokonaisuus, joka koostuu useista erilaisista tekijöistä. Hyvään mielenterveyteen kuuluu toimintakykyisyyden säilyttäminen ja riittävät voimavarat. Mielenterveyden
Uskallatko kohdata kaikki tunteesi, myös ne niin sanotut huonot tunteet, kuten viha ja aggressio? Miten voisit oppia käsittelemään näitä voimakkaita
Nykyhetkessä ollaan keskitytty kehon muokkaamiseen ja jollain tavalla kontrolloimiseen. Kulttuurimme on suoritus- ja ajattelukeskeinen, jolloin oma ainutlaatuinen kehomme ei olekaan
Tarkkailetko ollenkaan oman kehosi viestejä Sinulle? Moni meistä jättää ne huomioimatta kiireisen arkipäivän vilskeessä. Kehon viestit voivat kuitenkin kertoa meille
Ihmiset ovat kautta aikojen metsästäneet onnea. Mutta mikä saa Sinussa aikaan onnellisuuden tunteen? Onko onni saapunut luoksesi, kun saat itsellesi