Liikuntarajoitteisista
Olen seurannut hämmentyneenä keskusteluita liikuntavammaisten kohtelusta. Varsinkin jos heillä on avustaja, on tapahtunut niin, ettei pyörätuolissa istuvalle puhuta suoraan. Avustajalta
ENKELIEN MATKASSA – ENKELIN VIESTI
Kohtaa enkelin viesti ja sen merkitys opastuksena
Olen seurannut hämmentyneenä keskusteluita liikuntavammaisten kohtelusta. Varsinkin jos heillä on avustaja, on tapahtunut niin, ettei pyörätuolissa istuvalle puhuta suoraan. Avustajalta
Tohtori Edward Bach on kehittänyt jo 1930-luvulla tämän luontoon perustuvan ja toimivan hoitomenetelmän. Bachin mukaan paranemiseen tarvitaan terve ja tasapainossa
Ennen mielen ongelmia ja -sairauksia hävettiin enemmän kuin nykypäivänä. Miltei päivittäin joku julkisuudesta tuttu henkilö kertoo lehdissä erilaisista mielentilan
Kuulun sosiaalisessa mediassa eli facebookissa ryhmään, joka harrastaa voimakkaasti sarkasmia. Ryhmän nimi on Länsimaisen ihmisen ahdinko tms, jossa yleensä
Käykö Sinulle usein niin että unohdat mitä olet tekemässä, jos joku keskeyttää Sinut? Kyseessä on niinsanotun työmuistin kuormittuminen. Tämän
Moni meistä peittää orastavan masennuksen tunteensa jatkuvaan tehokkaaseen tekemiseen. Meistä on voinut tulla eräänlaisia ylisuorittajia. Meiltä on kenties jo lapsena
Säännöllinen elämänrytmi on hyvän jaksamisen perusta. Kaikki ihmiset eivät töiden ja perheen vuoksi pysty viettämään niin säännöllistä elämää kuin haluaisivat.
Käykö sinulle koskaan niin, että tiedustelet jotain asiaa ihan asiallisesti, niin saat kiukkuisen tiuskaisun vastaukseksi? Tarvitaan paljon mielenhallintaa, että vastaat
Näin vanhemmiten talvet ovat menneet sairastelun merkeissä, eli jatkuvaa kurkkukipua ja muita flunssaoireita. Tyttäreni tokaisikin minulle, että äiti, sulla on